Avainnauha - Fimoaskartelua

Tutustuin Fimojen ihmeelliseen maailmaan, kun ystävä käsityöillassa askarteli näillä lakuja. Tästä inspiroituneena itsekkin hamstrasin näitä ihmeellisiä materiaaleja. Kesti kuitenkin tovin, ennen kuin löysin sopivan ajan näillä askarteluun.

Käsityöillasta asti mielessäni oli kytenyt idea tehdä liitulaku kaulakoru, mutta päädyin nyt työstämään ideasta avainnauhan. Tykkäänkin, jos asioilla on olemassa muukin funktio, kuin ulkonäkö. ELMA-messuilla olin lisäksi nähnyt idean herukka/viinirypäle aiheisesta nauhasta, joka täytyi myös tietenkin toteuttaa.

Fimo-avainnauhat.

Liitulakuja varten jaoin massan tasakokoisiin palloihin. Pallot sitten rullasin pitkulaisiksi. Päät tasoitin tapauttamalla pöytään ja klassisen kuluneen reunan piirsin mustalla palasella. Valkoisen massan kanssa on todella hankalaa välttää ettei siihen tartu ollenkaan pölyä. Liitulakuissa tuo ei mielestäni kuitenkaan ole haitallista ja tukee hyvin klassista liitulakufiilistä.

Liitulakun valmistus.

Lehdet puolestaan tein painamalla littanan kappaleen peukaloa vasten ja siinä veitsen nurjalla puolella tekemällä tarvittavat painaumat. Näin lehti saa myös käyrän muodon. Lehden pään voi tämän jälkeen vielä nipistää sirommaksi.

Lehden suonet ja käyrä muoto.

Ennen kappaleiden kovettamista niihin tehdään reiät hammastikuilla. Reikä kannattaa tehdä "poraten", eli pyörittäen tikkua samalla kun sitä työntää, jotta kappaleen muoto ei paljoa vääntyisi.

Rei'ittämisen muistaminen on tärkeätä, ettei joudu porailemaan jälkeenpäin.

Kovetus näiden Fimo-massojen kohdalla tapahtuu uunissa 130 C 30 minuuttia.

Marja version osat lisäksi lakkasin uunituksen jälkeen (käytin fimon omaa lakkaa). Lopputuloksesta tuli heskullisen kiiltävä.

Marjaversion lakkasin kiiltäväksi.

Klipsin kiinnitin naruihin tekemällä muutamat virkkuusilmukat siihen. Koska naru oli kaksinkertainen, pujotin koristeen aina yhteen naruun ja kiinnitin sen umpisolmulla löyhästi, ennen toisen koristeen lisäämistä. Palloja puolestaan laitoin aina molempiin naruihin, ennen solmimista. Marja versiossa kannattaa kiinnittää huomiota, että solmii todella läheltä palloja, että lehti ei jää roikkumaan kamalan korkealle.

Liitetty virkkaamalla.

Valmis liitulakuavainnauha.

Narut puolestaan solmin koruksi umpisolmuilla niin, että sen pituutta voi hieman säätää. Solmin siis kummankin pään erikseen niin että toinen osuus voi liukua sen läpi.

Kommentit